Huhuu? Pitkä aika kulunut viimeisestä kirjoituksestani. Eipä ole mitään selityksiä antaa, vaan ei ole kerta kaikkiaan ollut kirjoitusfiilistä. Jos tämä kesä ylipäätään on ollut harmaa ja sateinen, sitä on ollut myös oma mieliala.
Tämä kesä on ollut vastaava ajallisesti kuin kesä 2022, jolloin mieheni leukemia uusiutui. Mieheni tekee paluuta työelämään, ja ylläpitohoidot ovat loppuneet. Maaliviiva on kosketusetäisyydellä, mutta silti niin kaukana. Fiilis on jotenkin täsmälleen sama, kuin kesällä 2022. Se ajatus ei ole jättänyt rauhaan. En tiedä, puskeeko alitajunnastani traumat esille, mutta vaikeaa on ollut.
Olin heinäkuun kesälomalla, mutta siitä oli vaikeaa nauttia. Oikein mikään ei huvittanut, vaan kaikki on ollut harmaata mössöä. Olen ollut koko kesän todella väsynyt, mutta vastavuoroisesti kärsinyt uniongelmista. Välillä saatan herätä keskellä yötä kauhuun siitä, että mieheni leukemia saattaa koska vaan palata, enkä voi asialle yhtään mitään. Unilääkkeiden ansiosta saan nukuttua, mutta ärsyttää sekin, että ne ovat tehneet elämääni paluun, kun keväällä pääsin niistä eroon.
Tällaista elämä on tällä hetkellä. Paljon on mahtunut iloakin väliin, mutta takapakkia on otettu. Sekin vaan kuuluu tähän elämään syövän jälkeen. Toivotaan, että syksy olisi aurinkoisempi.
Painajainen, joka kävi toteen - Syöpä 