Olen niin poikki. Väsynyt, turhautunut – täysin loppu. Sain alkuviikosta taas kerättyä itseni edellisen kontrollin jäljiltä. Suunnittelin, mitä kaikkea tehtäisiin vielä ennen siirtoa. Tein paljon ajatustyötä, että kuinka nämä seuraavat viikot menevät, ja kuinka itse siirtojakso olisi mahdollisimman helppo. Mutta jos jotain olisi pitänyt tässä 2,5 vuodessa oppia, niin sen, että mitään ei kannata eikäJatka lukemista ”Mulla alkaa huumori loppua”
Kuukausittainen arkistotammikuu 2023
Käänteishyljintä on kaksiteräinen miekka
Käänteishyljintä ansaitsee oman kirjoutuksensa, sillä se taitaa olla meidän kohtalomme suhteen kaikista ratkaisevin asia. Olen monessa kirjoituksessani sivunnut käänteishyljintää, mutta kokoan silti tällaisen tietopaketin aiheesta ja avaan, miksi se määrittelee meidän tapauksessamme kantasolusiirron onnistumisen. Varmaan taas on termit vähän hakusessa, mutta koittakaa kestää! Kantasolusiirto on elinsiirto siinä missä vaikkapa maksan- tai keuhkojensiirto. Kantasolusiirto ei vaadiJatka lukemista ”Käänteishyljintä on kaksiteräinen miekka”
Kantasolusiirto lähestyy
Kantasolusiirto on aikataulutettu, ja nyt odotellaan. Seuraava Turun reissumme on se, kun mieheni suljetaan hematologian osastolle vähintään kuukaudeksi. Aika paljon on mielessä tällä hetkellä. Selkeästi myös miehelläni. Voi, kuinka toivoisin, että voisin ottaa miehenikin murheet kannettavakseni. Ahdistaa. Tällä viikolla olimme Turussa, ja yksi lause sai oman mieleni syviin vesiin. Tällä kertaa todennäköisyydet taudin selättämiseksi ovatJatka lukemista ”Kantasolusiirto lähestyy”
Kantasolujen luovuttaja löytynyt!
Kantasolujen luovuttaja on nyt valittu. Mieheni 3.0 elämä alkaa tänä keväänä. Meidän kolmas mahdollisuus, kunhan kaikki menee hyvin. Tunteet ovat menneet aikamoisen vuoristoradan tässä vajaan viikon aikana. Ensimmäiset päivät vain kelailin, kuinka rankka se ensimmäinen kantasolusiirto olikaan. Tämä tuskin tulee olemaan ainakaan helpompi reissu. Muut ympärillämme iloitsivat, että luovuttaja on löytynyt, kun taas itse mietinJatka lukemista ”Kantasolujen luovuttaja löytynyt!”
Syöpä tuli taloon – miten käy parisuhteen?
Syöpä usein joko erottaa tai yhdistää ihmisiä. Olen itse huomannut tämän ystävyyssuhteissa. Joidenkin kanssa on ollu luonnollista jakaa asioita alusta asti, kun taas joidenkin kanssa ei vaan löydä enää mitään yhteistä. Se on elämän kulkua – ihmisiä tulee elämään, mutta niitä myös jää menneisyyteen. Ensimmäisellä kierroksella huomasin, että paljon kaveriporukassa on ollut niitä ihmisiä, joidenJatka lukemista ”Syöpä tuli taloon – miten käy parisuhteen?”
Kantasolusiirto nro 1 – kaksi vuotta sitten
Kantasolusiirto nro 1 oli aikalailla kaksi vuotta sitten. Vuosipäivä meni täysin huomaamatta ohitse. Tänä vuonna ei ollut juhlallisuuksia – ei tee mieli juhlia asiaa, joka voidaan tulkita jossain määrin epäonnistuneeksi. Vuosi sitten kaikki näytti erilaiselta. Lääkäreiden puheissa oli loppututkimukset, kontrollivälien lyhentäminen ja pitkäaikaisvaikutusten läpikäynti. Minä leivoin kakun ja ostin lahjan miehelleni hänen 1-vuotissynttäreiden kunniaksi. KaksiJatka lukemista ”Kantasolusiirto nro 1 – kaksi vuotta sitten”