Kaikki toivo vuoteen 2024

Joulu ja välipäivien loma tekivät hyvää. Tuntuu silti helpottavalta, että se on nyt ohi. Aika, joka on ahdettu niin täyteen odotuksia. Vähitellen kaikki palailevat omaan tylsään arkeensa. Jälleen some täyttyy vuoden 2022 muisteluista ja ensi vuoden suunnitelmista. Itse olen valmis luopumaan vuodesta 2022, mutta suosiolla skippaisin saman tien vuoden 2023. Tiedän, että ensi vuodesta tuleeJatka lukemista ”Kaikki toivo vuoteen 2024”

Kantasolurekisteri – luovuttajan etsintä

Kantasolurekisteri on tänä syksynä tullut tutummaksi. Mieheni edellisessä kantasolusiirrossa luovuttajana oli hänen veljensä, mutta nyt joudutaan turvautumaan kantasolurekisteriin. Leukemiasolut ovat kehittäneet tavan ohittaa uuden immuunipuolustuksen, joten nyt olisi enemmän hyötyä siitä, että löydettäisiin hieman erilainen luovuttaja. Tavoitteena olisi saada sopivasti aikaan käänteishyljintää, muttei kuitenkaan liikaa. Melkoista tasapainottelua siis. Mieheni ja hänen veljensä kudostyyppi oli niinJatka lukemista ”Kantasolurekisteri – luovuttajan etsintä”

Tarina eräästä sairaalareissusta

Monelta me lähdetään? Okei. Yhdeltä. Mennäänkö Parkanon vai Kankaanpään kautta? Joo, se on varmasti järkevämpää. Parkanon kautta on parempi tie. Pidetään tauko. Häijää on noin puolessa välissä. Niin tuttu kaupunki. Niin rakas, joka on muuttunut niin ahdistavaksi. Tuosta mä aina kävelin. En olisi silloin uskonut, että olen joskus tässä tilanteessa. Kerran kuussa tulen vanhoille kotikulmilleniJatka lukemista ”Tarina eräästä sairaalareissusta”

Joulu tulee – syöpä tai ei

Syöpä kun asettuu osaksi elämää, joutuu täysin abstraktin tunteen valtaan. Miten nämä kaikki ihmiset voivat jatkaa elämäänsä täysin normaalisti, vaikka koko maailma on romahtanut? Miksei maailma pysähdy omani mukana? Joulu se vain lähenee, eikä meillä ole yhtään joulukoristetta. Tavallisesti niitä on tässä vaiheessa jo joka huoneessa. Olen kirjoittanut kahdesta edellisestä joulusta täällä. Voi kuinka tuoJatka lukemista ”Joulu tulee – syöpä tai ei”