Aivan järkytyin, kun huomasin viimeisestä kirjoituksesta kuluneen 1,5 kuukautta. Jotenkin kuvittelin, että aikaa olisi mennyt muutama viikko. Hiljaisuudelleni ei ole mitään dramaattista syytä: muu elämä on vain pitänyt niin kiireisenä. Kun leukemia vierailee ajatuksissani, pyyhin sen vain mahdollisimman nopeasti pois mielestäni ja keskityn kaikkeen muuhun. Jos vähänkään annan ahdistaville ajatuksille valtaa, ne vievät niin mukanaan.
Voitte myös tästä hiljaisuudesta ehkä päätellä, että täällä on kaikki tosi hyvin. Vuosikontrolli tuli ja meni, eikä siellä ilmennyt mitään huolestuttavaa. Luuydin on edelleen puhdas, ja vuosikontrolliin liittyvät tutkimuksetkin menivät hyvin. Joitan tutkimuksia on vielä edessä, mutta mieheni kunnosta voisin päätellä, ettei mitään kovin suurta syytä ole huoleen. Tulosten odottelu oli aivan yhtä kamalaa kuin aiemminkin, eikä vuodenkaan mittainen yhtämittainen jakso puhtaita tuloksia taida asiaan tuoda muutosta. Edelleen ahdistaa ajatuksenakin tulevat luuydinnäytteet.
Tulevaisuus on avoin. Mieheni sairasloma on loppumassa kesällä, ja edessä on alanvaihto, sillä vanhoihin töihin ei ole palaamista bakteeririskin takia. Avoin tulevaisuus tuntuu toisaalta pelottavalta, sillä viimeksi taudin uusiutuminen alkoi paljastua samoilla askelmerkeillä. Toisaalta taas tuntuu uskomattomalta ajatella, että työhön paluusta jo keskustellaan. Hän on parin kuukauden visiittiä lukuun ottamatta nimittäin ollut työelämästä pois kohta neljä vuotta. Hänen oloonsa kotona on vain jo niin tottunut, ettei oikein osaa ajatella arkea mitenkään muuten.
Viimeiset Vidazat on kesäkuussa, mutta lääkäri väläytti, että Vidaza-kuurin jatkoa pohditaan vuoden jälkeenkin. En oikein tiedä, mitä ajattelen siitä. Tietenkään ne Vidaza-viikot eivät ole kaikista mukavimpia, mutta toisaalta mieheni kunto kestää ne ihan kohtalaisesti. Henkilökohtiasesti olen valmis kestämään aivan mitä tahansa, kunhan vain saan pitää mieheni ja elämäni. Jos Vidazat ovat avain yhteiseen elämään, niin sitten se on vain otettava vastaan. Kuitenkin mielessäni kummittelee ajatus, että eikö mieheni kroppa omillaan kykene taistelemaan vastaan? Kai ne Vidazat joskus täytyy lopettaa? Lääkäri vielä sanoi, että päätös tehdään luuydinnäytteiden perusteella, ja niissä ei tarkimmillakaan menetelmillä ole ollut mitään häikkää. Kesäkuun alussa on seuraava kontrolli, jolloin varmaan saamme tähänkin asiaan jonkilaisen ratkaisun.
Tällaista hyvin pitkälti tänne. Saa nähdä, jatkuuko leukemia-aiheen välttely edelleen aktiivisesti, vai saisiko tähän hommaan taas paremmin rytmiä. Paljon olisi nimittäin ajatuksia ja aiheita, joista kirjoitella!
Painajainen, joka kävi toteen - Syöpä 