Kantasolusiirto – viikko 1

Ensimmäinen viikko kantasolusiirtoa on takana ja se meni… hyvin? Niin hyvin, kun niin rankassa hoitojaksossa nyt ylipäätään voi mennä.

Ajelimme Turkuun yhdessä, ja tunnelma oli kuin kirkossa. Kumpikaan ei puhunut mitään, sillä molemmilla taisi olla syvät mietteet. Tiesimme, mitä olisi edessä muttemme sitten kuitenkaan.

Huomasin kyllä mieheni ahdistuksen ja mietin, pitäisikö minun osata sanoa jotain lohduttavaa. En keksinyt, joten totesin itsekseni, ettei lohduttavia sanoja taida olla juuri nyt. Lähtiessäni yöpaikkaan sanoin kuitenkin, että kyllä me tästä selviämme – olemme selvinneet aiemminkin.

Ensimmäinen kokonainen päivä oli miehelleni osastopäiväksi kiireellinen. Oli kanyylin laittoa ja luuydinnäytettä, sekä lääkärin ja fysioterapeutin käynti. Ensimmäistä kertaa ehkä ikinä kanyyli saatiin melko hyvin paikoilleen ja luuydinnäytettäkään ei jouduttu kairaamaan tuntikaupalla. Siitäkin miehelläni on nimittäin kokemusta. Näytteitä on otettu niin paljon, että luu on arpeutunut. Neulaa on sen vuoksi vaikeaa saada läpi, ja usein näytteet jäävät melko niukaksi.

Sytostaatit alkoivat kolmantena päivänä, ja ne ovat jälleen kovimpia myrkkyjä, joita leukemiaan löytyy. Ja kyllähän se selkeästi tuntuu. Viikonloppuna vointi oli vielä kohtalainen, mutta viime päivinä mieheni on ollut todella väsynyt ja nukkunut suurimman osan päivästä. Myös ruokahalu on kadonnut huonovointisuuden ja muuttuneen makuaistin takia. On hän kuitenkin jaksanut lenkkeillä joka päivä.

Mieheni pitää jälleen juoda jäätäviä määriä ja yhden sytostaatin vuoksi piti käydä neljä kertaa päivässä suihkussa, sillä myrkyt poistuivat kehosta osittain hikoilun kautta. Aika utopistista sähkönsäästökeskustelun keskellä. 😂

Suurta helpotusta edelliseen kantasolusiirtojaksoon verrattuna ovat tuoneet suuremmat vapaudet osastolla. Minä saan vierailla melko vapaasti ja mikä parasta, mieheni ei joudu kaikkea aikaansa viettämään omassa huoneessaan. Sillä on kyllä todella suuri vaikutus henkiseen jaksamiseen, että pääsee välillä pois sieltä sairaalahuoneesta. Hän on ystävystynyt muutaman muun potilaan kanssa, millä on ollut valtava vaikutus yleiseen vointiin. He ovat päivittäin pelanneet korttia päivähuoneessa ja heittäneet sellaista huumoria, jota kukaan muu ei taida ymmärtää. Jotkut hoitajat ovat kyseenalaistaneet tätä järjestelyä, ja osa taas on iloinnut virkistyneestä tunnelmasta päivähuoneessa. Toivon todella, ettei tätä yritetä kieltää, sillä riskeihin nähden sanoisin, että ainakin mieheni kohdalla hyödyt paremmasta mielenterveydestä ovat suuremmat.

Tämä seuraava viikko onkin todella jännittävä, kun koittaa se kauan odotettu ja pelätty kantasolusiirto. Toivon, että kaikki menee hyvin, mutta ainakin nyt ollaan jo todella pitkällä!