Korona kantasolusiirtotoipilaalla

Koronaa kantasolusiirron jälkeen väistellään niin pitkään kuin mahdollista. Kyseessä on kuitenkin arvaamaton tauti, joka voi aiheuttaa hankalia oireita kantasolusiirtopotilaan kovia kokeneessa kropassa. Meille tauti löysi viime viikolla. Mieheni on sairastanut taudin kertaalleen kesällä 2022 (terveiden papereissa olleena) ja minä viime juhannuksena, joten kai se oli aikakin – korona tuntuu riehuvan nyt aivan uskomattomalla voimalla kaikkialla Suomessa.

Minä olin pari viikkoa sitten flunssassa. Tarkalleen en tiedä, oliko kyseessä perusflunssa vai korona, mutta kuitenkin mieheni välttyi tältä taudilta. Hän oli välillä hieman nuhainen, mutta mitenkään kovana se ei tullut miehelleni. Viikko sitten sunnuntaina vointi alkoi huonota ja tilanne sitten eskaloituikin maanantaina ja sunnuntain välisenä yönä. Kuume nousi niin nopeasti, että mieheni aivan horkkasi. Myös jalat olivat uskomattoman kipeät.

Ohjeistus on, että yli 38 asteen kuumeessa pitää lähteä päivystykseen. Yöllä kuume näytti 37.7, joten päätimme odottaa aamuun ja yrittää nukkua edes vähän. Kuumetta alentavaa ei saa ottaa, jottei kuume ”mene piiloon”. Tällöin ohi voisivat mennä vaikeat tulehdukset, jotka vaatisivat esimerkiksi antibioottikuuria.

Koitin pitää miestäni lämpimänä omalla peitollani ja ruumiinlämmölläni. Kovimman horkan keskellä mieleeni muistuivat ajat leukemiamatkamme alkuajoilta. Muistin todella elävästi, kun avuttomana jouduin vain katselemaan kovassa horkassa olevaa miestäni ja toivomaan, että joku herättäisi minut tästä painajaisestani.

Katkonaisten yöunien jälkeen kuume näytti 38.3, joten tiemme vei Seinäjoen päivystykseen. Tämä oli jo kolmas kerta tänä vuonna, joten alkaa sekin paikka käydä melko tutuksi. Jotenkin silti ajattelimme, että ehkä tällä kertaa mieheni pääsisi nopeammin joko jatkohoitoon Turkuun tai kotiin potemaan, joten jäin odottelemaan miestäni kanttiiniin. Väärässä olimme, sillä reissumme kesti kevyet seitsemän tuntia. Odotellessani totesin, että olen saavuttanut mieheni sairaalassaolon ansiosta omanlaisen supervoiman: näin torkut erilaisissa sairaalan epämukavissa tuoleissa.

Mieheltäni otettiin influenssa- ja koronatesti sekä verikokeet. Sitten vain odoteltiin, odoteltiin ja odoteltiin, kunnes noin puolilta päivin tuli tieto positiivisesta koronatestistä. Päivytyksessä odotellessa tajuaa kyllä, kuinka ruuhkautunut meidän julkinen terveydenhuoltomme on. Lisähitautta tuo se, että päivystyksen lääkäreiden pitää konsultoida aina Turkua mieheni hoitoihin liittyen, eivätkä näiden kahden paikan työajat tuntuneet menevän yhteen. Kun toisen konsultointiaika alkoi, oli toinen lääkäri syömässä. Sanotaanko niin, ettei seitsemän tunnin jälkeen oikein naurattanut.

Kokemuksia Paxlovid-koronalääkkeestä

Kun lopulta kaksi eri sairaalan lääkäriä pääsivät puhelimen päähän toistensa kanssa, saimme luvan lähteä kotiin Paxlovid-koronalääkkeen kanssa. Tätä on kutsuttu mediassa mm. kohulääkkeeksi, kun se on meinannut loppua varastoista Suomessa. Luojan kiitos, että miehelleni sitä riitti. Uskon nimittäin, että pääsimme aika helpolla sen ansiosta.

Noin viikko oireiden alkamisesta voi sanoa, että mieheni on suunnilleen oireeton. Kuume saatiin laskemaan jo päivystyksessä suonensisäisillä lääkkeillä, ja muut oireet hävisivät yksi kerrallaan aika lailla loppuviikkoon mennessä.

Kyseistä lääkettä saa ilmeisesti pahimmassa riskiryhmässä olevat, sillä heille lääkkeen hyödyt ovat suurimmat. Toivottavasti lääkettä todella säästetään näille eniten sitä tarvitseville. Tiesimme nimittäin myös sen, että korona voi aktivoida keuhkojen käänteishyljintää tai muuta vakavaa, joten heppoisesti emme tautiin edelleenkään voi suhtautua. Toivotaan, että tämä todella oli tässä ja viime viikolta peruuntunut Vidaza pääsee jatkumaan ensi viikolla.

Mieheni kuumeillessa muistin myös sen, ettei mikään flunssa ole enää flunssa, kun se kertaalleen onkin paljastunut leukemiaksi. Korona ja horkkaaminen pääsivät minut todellakin pelästyttämään, mutta onneksi nyt kaikki näyttää jo paremmalta. Oletteko te säästyneet koronalta?

2 vastausta artikkeliin “Korona kantasolusiirtotoipilaalla

  1. Ihme kyllä olen välttynyt miehen kanssa, vaikka ollaan käyty ulkomaanreissuilla pari kertaa vuodessa koronan alusta lähtien. Jotkut tuttavat kolmekin kertaa jo sairastaneet *koputtaa puuta *

    Tykkää

Jätä kommentti