Miltä läheisen sairastuminen tuntuu?

Se hetki, kun kuulet sinun maailman rakkaimman ihmisen sairastuneen vakavasti, vie ilman keuhkoista. Vie jalat alta ja pyöräyttää koko maailman ympäri.

Se vie pohjan jokaiselta tavoitteeltasi ja unelmaltasi. Mikään ei tunnu enää miltään. Hyvistä muistoistasi tulee vain haikea olo. Tuleeko hyviä muistoja enää koskaan?

Värit katoavat tuoden tilalle vain mustaa. Asiat, joista aiemmin nautit, eivät herätä enää mitään tunteita. Joulun tunnelma, keväällä heräilevä luonto tai pakkasten kimmeltämä maa jäävät sinulta huomaamatta. Huomaat kuukauden kuluneen tietämättä lainkaan, mitä sinä aikana on tapahtunut. Unohdat kaiken turhan, jossa ei ole kyse elämästä tai kuolemasta.

Yhtäkkiä et olekaan enää oman elämäsi kuljettaja, vaan ohjat ottaa joku ihan muu. Siirryt pelkääjänpaikalle katsomaan vierestä, mihin sinut viedään. Sinulla ei ole sananvaltaa enää mihinkään elämässäsi, vaan joku muu suunnittelee sen puolestasi.

Se hajottaa turvallisuudentunteesi loppuelämäksesi. Huomaat, etteivät kamalat asiat tapahdukaan vain ”jollekin muulle”. Jollekin lehtijuttujen epäonnekkaalle ihmispololle. Ennen luit surullisen lehtijutun, itkit hetken ja jatkoit elämääsi. Nyt sinä ihmispoloinen itket sen toisen epäonnekkaan kanssa ja tiedät tarkalleen, mistä hän puhuu. Teistä on molemmista tullut yhteisön jäseniä, mihin kukaan ei halua kuulua. Tämän yhteisön jäsenet tuntevat olevansa ulkopuolisia muusta maailmasta. He katsovat ikään kuin ikkunan takaa, kuinka maailma jatkaa kulkuaan.

Koet epäreiluuden tunnetta. Kateellisuutta. Katkeruutta. Kysyt, miksi juuri me. Miksi muut saavat jatkaa elämää onnellisena näennäisesti vailla huolta? Ympärillä jatkuva elämä tuntuu uskomattomalta – miten te ette näe, että koko maailma on romahtanut?

Kaikesta tutusta tulee täysin vierasta, ja vieraista asioista arkeasi.

Motivaatiolauseet suoraan sanoen vituttavat. Elämä ei ole sitä, mitä teet siitä. Eihän kukaan sekopäisinkään ihminen tekisi elämästään tällaista? Elämä ei ole asenteesta kiinni. Siinä ei paljon asenne auta, kun sydän särkyy.

Olet kateellinen niille, jotka huolehtivat pikkuasioista. Et pysty enää seuraamaan vaikuttajaa, joka murehtii oman tilinsä sisältöä. Poistat seurattavista liian positiiviset ihmiset, jotta saat rauhassa rypeä omassa pahassa olossasi. Et pysty ymmärtämään pienen vauvan äitiä, joka valittaa väsymystään. Voi kunpa ymmärtäisit, kuinka etuoikeitettu olet, kun saat valvoa niin ihanasta syystä. Valvot, koska ihana pieni ihminen tarvitsee sinua enemmän kuin mitään.

Menetät yöunesi ja ruokahalusi. Sydäntäsi revitään irti rinnasta. Et tunne aitoa onnea. Jokaista naurua seuraa muistutus siitä, ettei mikään ole oikeasti hyvin. Turhaan naurat.

Toisaalta tunnet elämää suurta rakkautta, kun perse puutuneena istut epämukavalla jakkaralla valvoen toisen unta. Et olisi mielummin missään muualla. Elämään iloa tuovat pieni hymy kipujen keskellä, mukavan nojatuolin tuominen sairaalapedin viereen ja se, kun toinen monen päivän kuumeilun jälkeen jaksaa käydä käytävällä kävelyllä.

Hyvät uutiset saavat sinut leijumaan monta päivää kaukana maan pinnasta. Puristus sydämen ympärillä helpottaa hetkeksi ja sinua hymyilyttää muuten vaan. Heräät yöllä onnellisena, kun huomaat toisen nukkuvan aivan sinussa kiinni. Et halua päästää toista edes metriä kauemmaksi itsestäsi ilman ikävää. Kuulet muutaman kuukauden aikana toisen suusta enemmän kauniita sanoja kuin viiden vuoden aikana yhteensä.

Läheisen sairastuminen on läheisen näkökulmasta melkoinen vuoristorata. Laskut ja nousut seuraavat toisiaan. Ylämäissä saat hetken hengähtää. Alamäissä sinun ei auta kuin heittäytyä kyydin vietäväksi. Tunnet jokaisen tunteen 100-kertaisena. Käyt läpi ihan jokaikisen tunteen, mitä ihminen voi tuntea. Ilo, suru, pelko ja helpotus ovat ikuisia matkakumppaneitasi. Yleensä kaikki yhtenä mössönä yhtä aikaa.