Näin laulaa Olavi Uusivirta ja tänä kesänä myös Evelina ja Nelli Matula. Mutta jokainen syövän kanssa enemmän tai vähemmän tekemisissä ollut ihminen tietää, ettei se ole niin helppoa. Ennen sitä ajatteli, että kun sairaus on takana, niin sitten kaikki on hyvin ja entisellään. Usein vaikein vaihe alkaakin vasta sitten, kun aktiivihoidot ovat ohitse. Kun onJatka lukemista ”On niin helppo olla onnellinen – vai onko sittenkään?”
Kuukausittainen arkistoelokuu 2023
Luuydinnäyte PUHDAS!
Ei löydy tautia mieheni luuytimestä, eli jäännöstauti on edelleen negatiivinen. Kirjoitan lyhyesti taas puhelimella, sillä kesälomalla koneen avaaminen tuntuu vastenmieliseltä. Mutta halusin tämän ilouutisen tänne blogiin kirjoittaa, sillä tiedän monen myötäelävän tätä kanssamme. Kiitän jokaista, joka on meille hyvää toivonut. ❤️ Tänään, niin kuin monena muunakin päivänä, lausuin kiitoksen jonnekin Hollannin suuntaan. Ilman yhtä nuortaJatka lukemista ”Luuydinnäyte PUHDAS!”
Leukemian uusiutumisen vuosipäivä, mutta ennen kaikkea meidän hääpäivämme!
Tasan vuosi sitten maailmamme järkkyi jälleen, kun saimme tiedon mieheni leukemian uusiutumisesta. Kuitenkin, ennen kaikkea, viisi vuotta sitten me mentiin naimisiin. Leukemia on vienyt meiltä monta asiaa, mutta ihan kaikkea se ei saa. 4.8. tulee aina olemaan meidän hääpäivämme – ei leukemian vuosipäivä. Suurin toiveeni on se, että nähdään vielä kymmeniä ja taas kymmeniä hääpäiviäJatka lukemista ”Leukemian uusiutumisen vuosipäivä, mutta ennen kaikkea meidän hääpäivämme!”