Tasan vuosi sitten maailmamme järkkyi jälleen, kun saimme tiedon mieheni leukemian uusiutumisesta. Kuitenkin, ennen kaikkea, viisi vuotta sitten me mentiin naimisiin.
Leukemia on vienyt meiltä monta asiaa, mutta ihan kaikkea se ei saa. 4.8. tulee aina olemaan meidän hääpäivämme – ei leukemian vuosipäivä. Suurin toiveeni on se, että nähdään vielä kymmeniä ja taas kymmeniä hääpäiviä yhdessä – tavoitteena vähintään rautahäät.
Uskoinko vuosi sitten, että näkisimme yhdessä 5-vuotishääpäivämme? Rehellisesti sanottuna en. Pidin uusiutunutta leukemiaa kuolemantuomiona, ja mietin, paljonko meillä on aikaa. Tuntuu uskomattomalta huomata, että niin vaan selvisimme ainakin vuoden tuon järisyttävän uutisen jälkeen. Ehkä ihmeitä tapahtuu?
Olimme lomani ensimmäisellä viikolla Turussa kontrollissa, ja ensi viikolla saamme sieltä tulokset. Olen suhteellisen hyvin pystynyt nauttimaan lomasta, vaikka tottakai tulokset kalvavat mieltäni. Sikäli olen luottavaisin mielin, että vielä ei ole kuulunut mitään. Kun jokin on ollut pielessä, sieltä on soiteltu heti. Toki toisella olalla joku maalaa piruja seinille kertoen, ettei näin loma-aikana tuloksia ole välttämättä edes käyty läpi. Mutta yritän hiljentää pirun maalaajan ja varsinkin ensi viikolla pitää itseni kiireisenä tai kirjojen maailmaan uppoutuneena.
Lyhyet lomakuulumiset tässä välissä puhelimella kirjoitettuna – toivokaa kanssani ensi viikolle hyviä uutisia ja rentouttava loppulomaa. ❤️
Painajainen, joka kävi toteen - Syöpä 