Täällä on piinapäivät meneillään. Ensimmäinen luuydinnäyte on otettu tälle vuotta, joten piinaavaa odotusta on edessä seuraavat kaksi viikkoa. Koko ajan on se tunne, että voisin oksentaa minä hetkenä hyvänsä ahdistuksesta. Kun kuulen puhelimen soivan, tuntuu kuin moukari lyötäisiin vatsaani päin. Jos mitään ei kuulu kahteen viikkoon, kaikki on hyvin. Siksi meille soittaminen on näinä päivinäJatka lukemista ”Piina”
Kuukausittainen arkistotammikuu 2024
Onko syöpäblogi kannattanut?
Olen päivittänyt tätä syöpäblogiani nyt 2,5 vuotta, ja olenkin paljon miettinyt tämän blogin merkitystä ja toisaalta myös tulevaisuutta. Blogi on muuttunut hirmuisesti sitä alkuperäisestä ajatuksesta, mikä minulla oli tämän blogin taustalla: Tämä on oma terapiaprojektini – toivon, että asioiden jäsentäminen ja tuominen tekstimuotoon auttaa kaiken työstämisessä. Tulen teksteissäni kertomaan omista fiiliksistäni sairastumisen keskellä ja senJatka lukemista ”Onko syöpäblogi kannattanut?”
”Leukemiasta ollaan niskan päällä”
Minun oli pakko nostaa otsikkoon tämä lause, jonka kuulimme lääkärin suusta edellisessä kontrollissa. Kuinka hyvältä tuntuikaan kuulla kerrankin jotain toiveikasta lääkärin suusta, kun 1,5 vuoteen sieltä ei noin muuten ole tullut montaakaan toivoa antavaa toteamusta? Ja no sanottakoon, että kyllä sieltä se ”mutta” tuli. Se tuntuu tulevan aina. Kaiken kaikkiaan asiat ovat olleet viime aikoinaJatka lukemista ””Leukemiasta ollaan niskan päällä””
Puhtain luuytimin vuoteen 2024
Saimme talouteemme joulun alla ne parhaat mahdolliset uutiset: mieheni luuydin on puhdas eli jäännöstauti on negatiivinen! Joulun ja uudenvuoden olenkin leijunut viisi metriä maan pinnan yläpuolella. Olen paljon miettinyt viime vuotta ja koko tätä uusiutumista seurannutta ajanjaksoa. Vaikkemme vielä pitkään aikaa ole selvillä vesillä, on silti ollut uskomatonta tajuta, kuinka pitkälle olemme jo päässeet. SiirrostaJatka lukemista ”Puhtain luuytimin vuoteen 2024”