Piina

Täällä on piinapäivät meneillään. Ensimmäinen luuydinnäyte on otettu tälle vuotta, joten piinaavaa odotusta on edessä seuraavat kaksi viikkoa. Koko ajan on se tunne, että voisin oksentaa minä hetkenä hyvänsä ahdistuksesta. Kun kuulen puhelimen soivan, tuntuu kuin moukari lyötäisiin vatsaani päin. Jos mitään ei kuulu kahteen viikkoon, kaikki on hyvin. Siksi meille soittaminen on näinä päivinä pahinta, mitä voi tehdä.

Jos syksyllä aloitin jännittämisen noin kaksi viikkoa ennen kontrollia, nyt ahdistuin vain muutamaa päivää aiemmin. Edistystä on siis hieman tapahtunut, mutta tähän tulosten odottamiseen ei vain totu. Ahdistaa, jännittää, pelottaa.

Koitan kaikin keinoin pitää itseni kiireisenä ja siirtää ajatusta pois, mutta tässä onnistuminen on vaihtelevaa. Tiedän, että nämä ensimmäiset päivät ovat pahimpia, sillä yleensä huonoista uutisista on soitettu parissä päivässä. Ensi viikolla on jo vähän helpompaa, vaikka ilmeisesti kaikista tarkimmissa tuloksissa voi mennäkin se kaksi viikkoa.

Analysoin kaikkei, mitä lääkärit ovat meille vuosien varrella sanoneet, ja koitan uskotella itselleni, että asiat ovat hyvällä tolalla. Luuydin on toisen siirron jälkeen toiminut moitteettomasti, ja veriarvot ovat todella hyvät. Kimerismi on ollut kesästä asti täydellinen toisin kuin ensimmäisellä kierroksella. Käänteishyljintää on ollut iholla, suolistossa ja mahdollisesti maksassakin, vaikkakin nyt tilanne on ollut pitkään stabiili. Tarkimmillakaan testeillä luuytimestä ei ole löytynyt mitään tautiin viittavaa. Kai nämä asiat voivat kertoa siitä, että tämä uusi siirre on edellistä aktiivisempi ja näin myös toimivampi? Haluan ainakin niin kovasti uskoa tähän teoriaani.

Tiedän vain kokemuksesta, että kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Miehelläni alkaa pian vuosikontrolliin liittyvät tutkimukset, ja itse käynti on hieman yli kahden kuukauden päässä. Tuntuu käsittämättömältä, mutta toisaalta myös niin pelottavalta. Voinko irrottaa otettani leukemiasta ja kaikesta pelottavasta? Tuntuu, että silloin on aina tullut romahdus, kun olen antanut hengitykseni kulkea vapaammin.