Monelta me lähdetään? Okei. Yhdeltä. Mennäänkö Parkanon vai Kankaanpään kautta? Joo, se on varmasti järkevämpää. Parkanon kautta on parempi tie. Pidetään tauko. Häijää on noin puolessa välissä.
Niin tuttu kaupunki. Niin rakas, joka on muuttunut niin ahdistavaksi. Tuosta mä aina kävelin. En olisi silloin uskonut, että olen joskus tässä tilanteessa. Kerran kuussa tulen vanhoille kotikulmilleni ahdistuneena kuulemaan, saako mieheni elää.
Hotelliin. Hississä pitää aina pussata, jossei ole ketään muita. Tässä huoneessa me ei olla oltu aiemmin? Sänky on toisinpäin. Tapetti on sama joka huoneessa. Tapetti ahdistaa, voisiko sen vaan vaihtaa?
Hyvää yötä. Onko sulla herätys? Tässä ei oo mitään järkeä, että molemmat laittaa täsmälleen saman herätysajan. Mutta tehdään sitten niin.
Aamupala. Sitä joskus kuvitteli, ettei hotelliaamupaloja voisi vihata. Mutta nekin nykyään vituttaa. Aina samat jutut. Aina samat ajatukset, kun pupennan croissanttia aamupalaksi.
Mennäänkö? Avainkortti postilootaan. Kävely hotellilta sairaalaan. Tosta mä menin aina töihin. Jalat vie eteenpäin, vaikka pää sanoo, ettei tänne. Mä en halua. Maski naamaan. kädet käsidesiin. Muu maailma ei enää koronaa muista, mutta täällä se on edelleen arkipäivää.
Poliklinikalla on kaljut muorit ja vaarit vastassa. Olemme taas nuorimmat siellä. Meidän ei vain kuuluisi olla täällä. Ei kenenkään kuuluisi. Miksi me ollaan täällä?
Verikokeet. Esilääkkeet. Labraan. Miten meni? Aijaa, harmi. On se kyllä kumma, miksei kukaan saa otettua sitä.
Kahville ja sitä kautta poliklinikalle. Eikä, tuo lääkäri on töissä. Toivottasti ei jouduta sille. Kädet hikoaa ja sydän lyö. Mitä jos saadaan huonoja uutisia? Sukunimi. Jes, tuo lääkäri ottaa meidät!
Mites iho? Mä katon sinne suuhun. Jäännöstauti. Kantasolusiirto. Venetoklaksi. Infektiot. Rekisteri. Ei muuta kysyttävää? Hoitajat antaa sulle lääkkeitä. Heihei mummot ja vaarit.
Kävely takaisin hotellille. Ajaksä?
Painajainen, joka kävi toteen - Syöpä 