Syöpä ja sen monet kasvot

Syöpä on ruma sama. Usein ihmisille tulee siitä mieleen kuolema, vaikka yhtäläisyysmerkkiä näiden välillä ei kannata vetää. Me, jotka elämme syövän lähistöllä, tiedämme, etteivät syöpähoidot ole kovin suoraviivaisia. Pelkästään se, mikä syöpä on kyseessä, vaikuttaa paljon ennusteeseen ja hoitoon. Lisäksi jokainen ihminen on yksilö, eikä sama hoito samaan syöpään tuokaan välttämättä samaa tulosta.

Syöpäsairauksia yhdistää se, että niissä on nopeasti jakautuvia viallisia soluja. Siihen ne yhtäläisyydet melkein loppuvat. Syöpä voi olla levinnyt tai vain hyvälaatuinen kasvain. Se voi piillä lähestulkoon missä tahansa kehoa aina varpaan luusta aivoihin. Syöpä saattaa olla parantumaton, vuosikausien hoitoja vaativa tai jollain pienellä toimenpiteellä hoidettavissa oleva. Silti kaikki tämä on syöpää.

Mielestäni syövän niputtaminen yhdeksi sairaudeksi arkipuheissamme on aika ongelmallista. Se herättää niin paljon pelkoa, kun samalla termillä kuvataan kaikkia mahdollisia syöpäsairauksia. Joka kolmas meistä sairastuu, mutta lähes 2/3 myös parantuu. Monessa syövässä hoito on jo niin kehittynyttä, että yli 90 % voidaan parantaa. Sitten on tietysti huonoennusteiset syövät, joissa puhutaan prosentin selviytymismahdollisuuksista. Näitä prosenttilukuja lukiessa kannattaa muistaa mantrani, jonka olen monta kertaa kirjoituksissa kerrannut: jokaisen ihmisen ennuste on 50 % – joko paranee tai sitten ei. Syöpä ei lue tilastoja.

Lähde

Syövän syyt

Ihminen koostuu soluista. Niitä syntyy jatkuvasti jäätäviä määriä, joten on luonnollista, että välillä syntyy myös virheellisiä soluja. Jokaisella ihmisellä niitä tulee, mutta suurimmaksi osaksi ihmisen oma puolustusjärjestelmä hoitaa ne pois. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän ehtii myös tulla virheellisiä soluja. Tämän vuoksi suurin osa syöpään sairastuneista on vanhuksia.

Miksi sitten suurin säästyy syövältä? Tai miten selittyy lasten sairastuminen? Käsittääkseni syövän syntysyitä ei täysin tiedetä – meille sairastuminen selitettiin paskana tuurina. Toki esimerkiksi tupakointi lisää virheellisten solujen syntyä, mutta mikään yksittäinen syy tai toiminta ei syöpää aiheuta. Luin pari vuotta sitten todella hyvän kirjan, jossa oli maallikkokielellä selvennetty syövän syntymekanismia ja sitä, mihin syöpähoidot perustuvat. Kirja on lääkäri Kirmo Wariovaaran kirjoittama ”Miksi Minä? Syöpäsolun tarina”. Suosittelen ehdottomasti kirjaa, jos olet yhtä tiedonjanoinen kuin minä.

Se harhakäsitys, että syöpä on itse aiheutettu, on todella vahingollista sairastuneelle. Moni kokee syyllisyyttä sairastumisestaan ja etsii vikaa omasta toiminnastaan. On tietysti perinnöllisyystekijöitä ja syöpätyyppejä, joihin elintavat vaikuttavat, mutta sairastuneen syyllistäminen on kaiken kaikkiaan epäreilua. Loppujen lopuksi itse pystyy melko vähän vaikuttamaan omaan solutuotantoonsa. Kaikkien kehossa sattuu myös virheitä, eikä siihen voi itse vaikuttaa.

Syöpä on tietyllä lailla myös tabu, joten siksi haluan itse avoimesti kertoa syövästä. Se, että syövästä puhutaan ja sitä sanana arkipäiväistetään, on mielestäni tärkeää, jotta jokainen syöpää itsellään epäilevä uskaltaisi hakeutua hoitoihin. Negatiivisuutta on syytä purkaa, jottei ihmiset turhaan panikoituisi, kun kuulisivat S-sanan. Suurin osa syövistä kun on parannettavissa.

Syöpähoidot

Sytostaatit, leikkaus ja sädehoito perustuvat pitkälti siihen, että kasvain tai syöpäsolut tuhotaan. Se, mihin esimerkiksi kantasolusiirto tai immunologiset hoidot perustuvat, on syövän hoidon tulevaisuutta. Niissä muokataan ihmisen omaa puolustusjärjestelmää niin, että se olisi parhaimmilleen viritettynä syöpäsolujen tuhoamiseen.

Tulevaisuudessa syöpä on todennäköisesti terveydentilan häiriö, joka hoidetaan pois. Syöpä tulee myös melko varmasti kroonistumaan monella siitä näkökulmasta, että lääkityksillä saadaan pidettyä syöpä nukkumassa. Syövän kanssa voi elää vuosikymmeniä lähes normaalia elämää. Tähän on vielä paljon, paljon matkaa, mutta täysi utopia se ei ole. Joissain syövissä näin jo nimittäin on. Syöpähoitoja läheltä seuranneena voin sanoa, että ainakin leukemiassa hoidot ovat vielä todella rankkoja. Uskon ja toivon, että syöpätutkimus tekee töitä asian eteen, jotta hoitojen tehokkuus ja toisaalta niiden rankkuus saataisiin paremmin tasapainoon.

Syöpätutkimuksen rahoitus usein menee niin, että yleisimmille syöville lohkaistaan myös eniten rahaa tutkimukseen. Hyvä niin tietysti, jotta mahdollisimman moni paranee. Tämä kuitenkin meinaa sitä, että harvinaisten syöpien tutkimus jää herkästi jumittamaan vuosikymmeniksi. TikTokissa vastaan tuli erään aivosyöpää sairastavan lapsen äidin video, jossa hän vertasi lasten leukemian ennusteen parantumista 70-luvulta tähän päivään verrattuna hänen lapsensa syöpään. Jos leukemiassa on päästy suunnilleen 0%:sta yli 90%:iin, on hänen lapsensa sairaudessa selviytymisprosentti ollut 50 vuoden ajan 1 %:n paikkeilla. Tuntuuhan se aika hurjalta. Lähde on kutakuinkin tasoa TikTok, mutta en näe mitään syytä, miksei tämä voisi olla mahdollista. Syövälle kuitenkin menetetään edelleen aivan liian monta ihmistä aivan liian aikaisin.