Kantasolusiirtojakson neljäs viikko oli rauhallinen, ja se on kyseisessä toimenpiteessä hyvä asia! Nämä viimeiset viikot tuntuu olevan aikalailla odottelua ja ihmettelyä.
Nimittäin kaksi viikkoa ja yksi päivä kantasolusiirron jälkeen ilmestyi verikoetuloksiin pienenpienenpienet määrät valkosoluja. Voi miten hyvä fiilis siitä tulikaan! Kotiin pääseminen nimittäin tulee ensimmäistä kertaa puheisiin siinä vaiheessa, kun valkosoluja alkaa syntyä.
Voimme sikäli huokaista helpotuksesta, että vältyttiin taas pahemmilta tulehduksilta. Nyt nimittäin ei olla pelkästään antibioottien varassa, mikäli tulehdusta vielä pukkaisi. Toki arvot ovat edelleen matalalla, ettei se mikään läpihuutojuttu olisi, mutta silti lähtökohdat ovat jo paremmalla tolalla.
Kivut ovat alkaneet helpottamaan, kun valkosolut ovat olleet paikkailemassa rikkimenneitä limakalvoja. Vähitellen kipupumpun lääkemääriä on saatu alaspäin, ja päivisin jaksaa muutakin kuin nukkua.
Eli viikko neljä on ollut pientä juhlaa koko viikko. Toki veriarvot ovat nousseet todella hitaasti, sillä valkosolut ovat paiskineet hommia pääasiassa limakalvojen parissa. Viime kerralla mieheni pääsi kotiin viisi päivää sen jälkeen, kun ensimmäiset valkosolut näyttäytyivät verikokeissa. Nyt on mennyt noin viikko, eikä arvot ole lähelläkään tarvittua rajaa. Eli reippaasti mennään vielä viikolle viisi. Luuydin ottaa tällä kertaa enemmän aikaa toipumiseen.
Mutta joka tapauksessa olemme toiveikkain mielin, että kotiutuminen tapahtuisi ensi viikolla. Minusta tuntuu, että tämä kantasolusiirtojakso on mennyt suorastaan lentäen, kun vertaa viime kertaan. Tähän vaikuttaa se, että olen reissannut niin paljon edes takaisin, ettei hirveästi ole ehtinyt edes pysähtymään. Mitään aivan mahalaskua ei onneksi kunnonkaan kanssa ole ollut. Paljon vaikuttaa myös se, että olemme pystyneet viettämään paljon aikaa yhdessä ja mm. kävelemään käytävillä. Sillä on aivan valtava vaikutus, että pääsee välillä pikkuisesta sairaalahuoneesta ulos.
Tällä hetkellä mieli on tiiviisti kotiin pääsemisessä, joten ei ole oiken jaksanut murehtiakaan. En tiedä, iskeekö se taas, kun päästään oikeasti olemaan vain kotona ja on enemmän aikaa ajatella. Mutta turha sitä on tässä vaiheessa murehtia. Nyt toivotaan, että viidennen viikon blogikirjoitukseni olisi enimmäkseen kotihehkutusta.
Painajainen, joka kävi toteen - Syöpä 