Kantasolusiirto – viikko 5 ja KOTONA!

Niin se oli, että viikko 4 jäi viimeiseksi kokonaiseksi viikoksi. Nimittäin neljä viikkoa ja viisi päivää myöhemmin mieheni käveli ulos hematologian osastolta kera uusien kantasolujen.

Viides viikko tuntui kestävän ja kestävän – pidempään kuin yksikään kokonainen viikko sairaalassa. Veriarvot sahasivat ylös ja alas, eikä vielä edellisenäkään päivänä uskaltanut iloita mahdollisesta kotiinpääsystä. Veriarvot kun saattoivat näyttää seuraavana päivänä mitä vain.

Neutrofiilien pitäisi kotiutuessa olla vähintään 0,5, ja meillä tuo raja oli jo todella lähellä edellisenä päivänä. Kotiutumispäivänä arvo oli 0,39, joten se oli laskenut. Ehdimme jo mieheni kanssa todeta, että taitaa kotiinpääsy siirtyä edelleen. Kuitenkin lääkärit olivat päätyneet siihen, että kyllä ne arvot sieltä nousevat ja kun mieheni on vielä vanha tekijä, voitaisiin hänet kotiuttaa. Mieheni kuntokin oli jo vaaditulla tasolla, vaikkei tosiaan voi sanoa hänen olevan mitenkään elämänsä kunnossa.

Hän on ollut todella väsynyt, eli nukkunut päivästä ehkä 90%. Paljon on särkyjä, ja uutena vaivana on ollut jalkapohjien ja kämmenten kipeytyminen. Pientä ihottumaa on ollut myös – emme tiedä onko kyseessä käänteishyljintä vai ei, mutta ei se onneksi pahasti vaivaa. Ruokahalu on ollut heikkoa, sillä kaikki maistuu edelleen oudolta. Ruokien kanssa saa laittaa mielikuvitusta peliin, sillä peruna on suunnilleen ainut asia, mikä ei tällä hetkellä maistu pahalle. Yhdet verikokeet otettiin kotipaikkakunnallamme tällä viikolla, ja niissä oli näkynyt mukavaa nousua.

Viime kerrasta viisastuneena en ole asettanut mitään odotuksia näille ensimmäisille viikoille. En viimeksi oikein hahmottanut etukäteen, kuinka heikossa hapessa sairaalasta kotiudutaan. Se oli sikäli ymmärrettävää, sillä enhän ollut nähnyt miestäni yli kuukauteen. Nyt minulla oli kokemusta jo asiasta, ja lisäksi näin omin silmin, millaiseen kuntoon siirtojaksolla menee.

Olen pitänyt itseni kiireisenä tehden kotihommia ja laittaen pihaa kesäkuntoon. Näin mieheni on saanut rauhaa toipumiseen, ja itse en ole ehtinyt hirveästi murehtia. Muistan ja tiedän, että toipuminen vaatii aikaa, joten yhteinen tekeminen saa nyt odottaa. Ensimmäistä luuydinnäytettäkään ei ole vielä otettu, joten ei ole mitään tuloksia jännitettävänä. Minulla on jopa oudon rauhallinen olo tällä hetkellä, mikä on erikoista tällaiselle murehtijalle, mutta pihahommat siis jatkukoon, kun niillä on näin hyvä vaikutus.

Ensimmäinen kontrolli koittaa jo ensi viikolla, joten kotona olosta pääsimme nauttimaan hieman yli viikon. Toivottavasti kaikki on hyvin, ja kyseessä on yhden yön reissu.