Monenlaista mutkaa mahtui tähän kevääseen ja kesään. Haluaisin sanoa, että matka on ollut tasaisempaa nyt, kun kyydissä on oltu aiemminkin, mutta se ei kyllä ole totta. Jokainen pomppu tuntuu yhtä kovalta kuin edelliselläkin kerralla. Edelleenkin pääsee yllättymään, vaikka suorallakin tiellä jo tottuneesti miettii seuraavia käänteitä. Reitti on tuttu, mutta täynnä muuttuvia olosuhteita
Kaiken kaikkiaan mieheni kunto on ollut ihan hyvä viime aikoina. Käänteishyljintä ei ole enää palannut, vaikka lääkitystä on laskettu. Tällä hetkellä hänellä on hieman ihottumaa, mutta se on todella lievää. Vidazat pyörivät suunnitelmien mukaan, ja kontrollissakaan ei ollut mitään ihmeellistä. Silti mieliala on ollut aika matalalla tämän viikon.
Tämän kuun lopussa otetaan taas luuydinnäyte, eikä se pelota yhtään vähempää kuin edellisillä kerroilla. Ahdistaa jo valmiiksi, vaikka näytteeseen on vielä useampi viikko. Tässäkin suhteessa pelkoon tottui helpommin ensimmäisellä kierroksella. Tällä toisella kierroksella tietää turhankin hyvin sen, että kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Tielle voi tulla täysin odottamaton käännös, jota kukaan ei osaa etukäteen ennustaa. Ei, vaikka kuinka olisi ennusteita tai karttamerkkejä vaaraa osoittamassa.
Edellisessä kontrollissa mieheltäni otettiin keuhkokuvat ja puhalluskokeet, kun hän oli hengästynyt aiempaa helpommin. Testit ja kuvat otettiin käänteishyljinnän poissulkemiseksi. Kuvissa oli jotain todella lievää muutosta, joka sopi tulehduksen jälkeiseen tilaan. Tällä viikolla tuli viesti, että ensi kerralla otetaan uudet kuvat. Nyt sitten pää pyörittää aikamoisia skenaarioita, vaikka oireet ovatkin lievenneet. Löytyikö niistä testeistä sittenkin jotain huolestuttavaa? Eikö olisi reilua soittaa ja kertoa meille, miksi kuvat otetaan uudelleen? Välillä ihmettelen, eikö henkilökunnalla ole mitään käsitystä, millaisen pelon kanssa potilas läheisineen kaiken aikaan elää. Kaikki tällaiset lisäselvitykset saavat mielikuvituksen lentämään.
Näkymä eteenpäin on sumea, vaikka yleisesti ottaen tie on ollut viime aikoina tasaista. Pienet auringonsäteet ovat valaisseet reittiämme: hankimme kotiimme kaksi kania – Sopulin ja Hosulin – jotka ovat tuoneet meille valtavasti iloa. Tämä mielialan notkahdus on vaan taas hyvä osoitus siitä, kuinka herkillä sitä on koko ajan. Pienikin möykky tiessä suistaa koko ajoneuvon raiteltaan. Menee varmaan taas hetki, ennen kuin saa ratista otteen ja ajon tasaiseksi.
Siihen asti paljon puputerapiaa.
Painajainen, joka kävi toteen - Syöpä 