Leukemian toteaminen

Miehelläni oli ollut pari päivää kuumetta ja kurkku kipeä, kun hän soitti päivystykseen, sillä epäilimme angiinaa. Itse ajattelin, ettei hän vielä pääsisi edes lääkärille, kun koronatestin tulos ei ollut tullut. Tähän kohtaan kiitos joillekin suuremmille voimille, että hänet otettiin vastaan. Seuraavana päivänä tilanne olisi voinut olla jo huomattavasti pahempi. Lähdin kuljettamaan miestäni päivystykseen, sillä hänJatka lukemista ”Leukemian toteaminen”

Leukemian oireet – kuinka kaikki alkoi (miesflunssa 2.0)

Edellisessä tekstissä kerroin yleisesti juuri akuutin myeloonisen leukemian hoidoista ja oireista, mutta nyt keskityn meidän painajaisen alkukohtaukseen. Eli miten kaikki alkoi? Elettiin syyskuun alkua vuonna 2020. Korona oli taas kesän jälkeen laittanut isompaa vaihdetta silmään, mutta Etelä-Pohjanmaalla eleltiin silti melko tavallista elämää. Kävimme töissä, harrastimme ja viikonloppuisin näimme usein ystäviä. Aivan tavallista kolmikymppisten elämää. MiehelläniJatka lukemista ”Leukemian oireet – kuinka kaikki alkoi (miesflunssa 2.0)”

Diagnoosina akuutti leukemia

Leukemia eli verisyöpä johtuu luuytimen valkosolujen esiasteiden muuttumisesta pahanlaatuisiksi syöpäsoluiksi eli blasteiksi. Leukemiassa ei muodostu yksittäistä kasvainta kuten muissa syöpämuodoissa, vaan syöpäsoluja on kiertävässä veressä ja luuytimessä. Joskus syöpäsoluja kertyy imusolmukkeisiin ja muihin elimiin. Leukemioita on monia eri tyyppejä. Akuutit leukemiat syntyvät melko nopeasti. Tavallisimmat oireet ovat väsymys, luukivut, verenvuodot ja sitkeät tulehdukset. Akuuttia leukemiaa on kaksiJatka lukemista ”Diagnoosina akuutti leukemia”