Kohti uutta vuotta ja uusia syöpähoitoja

Joulu meni sitten loppujen lopuksi ihan hyvin, vaikka etukäteen pelkäsin, että se menisi vain murehtiessa. Pystyttiin kumpikin aika hyvin sulkemaan surut mielestä, enkä jaksanut mahdollista viimeistä yhteistä joulua paljoa märehtiä. Mistäpä tuota tietää. Jostain syystä uusivuosi tuntui vaikeammalta. Tiedättehän, kun kaikki somet täyttyy muistelmista ja oivalluksista menneestä vuodesta. Vaikka olisi ollut vaikeuksia, voi ne jättääJatka lukemista ”Kohti uutta vuotta ja uusia syöpähoitoja”

Leukemia tekee paluutaan – taas mennään saakeli

En ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan. Ensin syynä oli se, että kaikki on niin hyvin, etten juurikaan ole ajatellut koko leukemiaa. Sitten se, etten pystynyt ajattelemaan mitään muuta, mutta emme halunneet uskoa vääjäämätöntä ja näin huolestuttaa läheisiämme. Käänne tapahtui kesällä, ja halusin aivan viime hetkeen uskoa olevan virhe. Mieheni luuydinnäytteissä on jälleen jäännöstautia näkyvissä. KierrosJatka lukemista ”Leukemia tekee paluutaan – taas mennään saakeli”

Joulukuulumiset

Blogissani ei pitkään aikaan ole ollut näin pitkää taukoa. Jos marraskuu mateli, on tämä joulukuu sen sijaan mennyt yhdessä hujauksessa. Mitään syytä hiljenemiselle ei ole, vaan kiirettä on piisannut niin töissä kuin vapaa-ajalla. Jouluakin olen koittanut tässä parhaani mukaan järjestellä, mutta tänä vuonna standardit kaiken kaikkiaan ovat aika alhaalla. En todellakaan ole löytänyt energiaa kaappienJatka lukemista ”Joulukuulumiset”

DLI-hoito – uhka vai mahdollisuus

DLI-hoito on vilahtanut monta kertaa ja monessa eri tilanteessa lääkäreiden puheissa. Aihe on pinnalla tälläkin hetkellä, joten DLI-hoito saa lopultakin oman kirjoituksensa. Löysin todella huonosti mitään lähteitä suomeksi, joten pahoittelen mahdollisia asiavirheitä. Menen pitkälti sen mukaan, mitä meille on kerrottu ja mitä englanninkielisistä artikkeleista olen ymmärtänyt. En myöskään osaa sanoa, käytetäänkö DLI-hoitoa laajemminkin, joten tässäJatka lukemista ”DLI-hoito – uhka vai mahdollisuus”

Jokaisen syövän ennuste on 50/50

On saanut taas tämän viikon kontrollin jälkeen hokea tuota otsikon lausetta itselleen. Kaikki on tosi hyvin, ei sillä. Luuydinnäyte on ollut yli puoli vuotta puhdas ja kimerismikin on hyvällä tasolla. Mutta taas lääkäri sai vedettyä ajatukset maan pinnalle. Tai voisiko sanoa maan pinnan alle. Mieheni leukemian tiedetään olevan aggressiivista tyyppiä. Kaikki näyttää tällä hetkellä hyvältä,Jatka lukemista ”Jokaisen syövän ennuste on 50/50”

Uusiutuneen leukemian hoidot

Uusiutuneen leukemian hoito on ollut ihan erilaista kuin ensimmäisellä kierroksella. Näistä hoidoista en ole löytänyt oikeain mitään tietoa netistä, joten koitan koota tähän kaiken tiedon, mitä itse olen saanut irti. Varmasti kaikki termit eivät ole hallussa, eikä minulla ole oikein lähteitäkään laittaa. Kaikki tiedot uusiutuneen leukemian hoidosta ovat englanniksi, joten en osaa arvioida niiden luotettavuutta.Jatka lukemista ”Uusiutuneen leukemian hoidot”