Saimme talouteemme joulun alla ne parhaat mahdolliset uutiset: mieheni luuydin on puhdas eli jäännöstauti on negatiivinen! Joulun ja uudenvuoden olenkin leijunut viisi metriä maan pinnan yläpuolella. Olen paljon miettinyt viime vuotta ja koko tätä uusiutumista seurannutta ajanjaksoa. Vaikkemme vielä pitkään aikaa ole selvillä vesillä, on silti ollut uskomatonta tajuta, kuinka pitkälle olemme jo päässeet. SiirrostaJatka lukemista ”Puhtain luuytimin vuoteen 2024”
Avainsana-arkisto:syöpähoidot
Joulukuulumiset
Blogissani ei pitkään aikaan ole ollut näin pitkää taukoa. Jos marraskuu mateli, on tämä joulukuu sen sijaan mennyt yhdessä hujauksessa. Mitään syytä hiljenemiselle ei ole, vaan kiirettä on piisannut niin töissä kuin vapaa-ajalla. Jouluakin olen koittanut tässä parhaani mukaan järjestellä, mutta tänä vuonna standardit kaiken kaikkiaan ovat aika alhaalla. En todellakaan ole löytänyt energiaa kaappienJatka lukemista ”Joulukuulumiset”
Ohi syyskuun, läpi repalaisen lokakuun
En yleensä ole kärsinyt kaamosmasennuksesta, mutta tänä vuonna syksy on kyllä koetellut ja kovasti. Olenko ainoa, jonka mielestä esimerkiksi marraskuu on ollut tavallista pidempi ja pimeämpi? Olen vain todella väsynyt kaikkeen epävarmuuteen ja pelkoon. En jaksa tehdä oikein mitään. Yritän parhaani mukaan pyörittää arkea kotona, mutta esimerkiksi siisteysstandardeja olen laskenut jo aikapäiviä sitten. Olemme myösJatka lukemista ”Ohi syyskuun, läpi repalaisen lokakuun”
Korona kantasolusiirtotoipilaalla
Koronaa kantasolusiirron jälkeen väistellään niin pitkään kuin mahdollista. Kyseessä on kuitenkin arvaamaton tauti, joka voi aiheuttaa hankalia oireita kantasolusiirtopotilaan kovia kokeneessa kropassa. Meille tauti löysi viime viikolla. Mieheni on sairastanut taudin kertaalleen kesällä 2022 (terveiden papereissa olleena) ja minä viime juhannuksena, joten kai se oli aikakin – korona tuntuu riehuvan nyt aivan uskomattomalla voimalla kaikkiallaJatka lukemista ”Korona kantasolusiirtotoipilaalla”
DLI-hoito – uhka vai mahdollisuus
DLI-hoito on vilahtanut monta kertaa ja monessa eri tilanteessa lääkäreiden puheissa. Aihe on pinnalla tälläkin hetkellä, joten DLI-hoito saa lopultakin oman kirjoituksensa. Löysin todella huonosti mitään lähteitä suomeksi, joten pahoittelen mahdollisia asiavirheitä. Menen pitkälti sen mukaan, mitä meille on kerrottu ja mitä englanninkielisistä artikkeleista olen ymmärtänyt. En myöskään osaa sanoa, käytetäänkö DLI-hoitoa laajemminkin, joten tässäJatka lukemista ”DLI-hoito – uhka vai mahdollisuus”
Jokaisen syövän ennuste on 50/50
On saanut taas tämän viikon kontrollin jälkeen hokea tuota otsikon lausetta itselleen. Kaikki on tosi hyvin, ei sillä. Luuydinnäyte on ollut yli puoli vuotta puhdas ja kimerismikin on hyvällä tasolla. Mutta taas lääkäri sai vedettyä ajatukset maan pinnalle. Tai voisiko sanoa maan pinnan alle. Mieheni leukemian tiedetään olevan aggressiivista tyyppiä. Kaikki näyttää tällä hetkellä hyvältä,Jatka lukemista ”Jokaisen syövän ennuste on 50/50”