Ei löydy tautia mieheni luuytimestä, eli jäännöstauti on edelleen negatiivinen. Kirjoitan lyhyesti taas puhelimella, sillä kesälomalla koneen avaaminen tuntuu vastenmieliseltä. Mutta halusin tämän ilouutisen tänne blogiin kirjoittaa, sillä tiedän monen myötäelävän tätä kanssamme. Kiitän jokaista, joka on meille hyvää toivonut. ❤️ Tänään, niin kuin monena muunakin päivänä, lausuin kiitoksen jonnekin Hollannin suuntaan. Ilman yhtä nuortaJatka lukemista ”Luuydinnäyte PUHDAS!”
Avainsana-arkisto:Toipuminen
Käänteishyljintä tulee ja menee
Käänteishyljintä ei ollutkaan niin taputeltu juttu, kuin viime kirjoituksessani iloitsin. Käänteishyljintälääkitystä alettiin laskea viime viikon alkupuolella, ja viikonloppuna oltiinkin taas päivystyksessä. Tyypillistä syöpähoitoelämää. Olin lauantaina Provinssissa ystävieni kanssa. Olin onnellinen – oli ihanaa juhlia, tanssia ja nauttia musiikista. Tuntui, että aina välillä vartiksi pystyi unohtamaan koko leukemian ja kaikki tämän vuoden tapahtumat. Seuraavana aamuna hiemanJatka lukemista ”Käänteishyljintä tulee ja menee”
Luuydinnäyte mielessäin
Viime postauksessa kerroin, etten ole jaksanut paljon murehtia tulevan luuydinnäytteen tuloksia, vaan jättänyt asian mielessäni ”herran haltuun”. No, kuten arvelin, ensimmäisen luuydinnäytteen lähestyessä on alkanut myös murehtiminen. Jälleen on se olo, että jos sieltä tulee huonoja uutisia, siitä en kyllä selviä. Tämän ahdistuksen laukaisi oikeastaan yksi asia. Kotiin oli tullut potilaskertomus, jossa mainittiin monta kertaaJatka lukemista ”Luuydinnäyte mielessäin”
Kantasolusiirron jälkeen
Kantasolusiirrosta on nyt viisi vikkoa. Kotona olemme olleet parisen viikkoa. Ajattelin nyt hieman kirjoitella koontia, millaisia nämä ensimmäiset viikot ovat kotiutumisen jälkeen. Nimittäin kantasolusiirto on oikeasti pitkä prosessi, eikä normaaliin elämään pääse kiinni vielä pitkään aikaan. Se itse kantasolusiirto, kun uudet solut tiputetaan verenkiertoon, on oikeasti aika helppo osuus. Yleiskunto menee siirtojakson aikana todella heikkoonJatka lukemista ”Kantasolusiirron jälkeen”