Kantasolusiirto: luovuttajan etsintä ja tutkimukset ennen siirtoa

Kun päätös kantasolusiirtoon lähdöstä on tehty, alkaa luovuttajan etsiminen. Tavoitteena on löytää potilaalle kudostyypiltään mahdollisimman lähellä oleva luovuttaja. Mitä sopivampi luovuttaja on kudostyypiltään, sitä todennäköisemmin välttyy vakavalta käänteishyljinnältä. Ensisijaisesti lähdetään tavallisesti tutkimaan potilaan sisarukset. Yllättävää kyllä, vain 25 % kantasolusiirtopotilaista saa kantasolut sisarukseltaan. Lopuille etsitään luovuttaja kantasolurekisteristä ja joissain tapauksissa muilta sukulaisilta. Ihan varmuudella en osaa sanoa, että mitä kaikkea muuta kudostyypin lisäksi pitää täsmätä, jotta luovuttaja on sopiva. Tietysti ainakin terveydentilan tulee olla luovuttajalla kunnossa.

Meillä matka kohti kantasolusiirtoa alkoi sillä, että annoimme lääkärille mieheni isoveljien yhteystiedot ja tärkeimmät terveystiedot (mahdolliset pitkäaikaissairaudet ja säännöllinen lääkitys). Näiden tietojen perusteella toista veljeä alettiin tutkia. Jostain syystä en osannut murehtia, että löytyykö luovuttajaa vai ei, sillä minulla oli niin vahva tunne siitä, että juuri tämä kyseinen veli ne luovuttaa. Sanoin niin jo silloin, kun yhteistiedot kerättiin. Mieheni muistuttaa isoveljeään niin monessa asiassa, että se oli vain loogista. Ulkonäöllä ja luonteella ei tietysti ole mitään tekemistä kudostyypin kanssa, mutta se oli silti mielestäni selvää. Ja oikeassahan minä olin. Nyt he jakavat niin monen muun lisäksi mm. veren DNA:n ja puolustusjärjestelmän.

Ensimmäinen tutkimus oli verikoe, josta saatiin alustavasti määriteltyä veljen kudostyyppi. Muistaakseni noin kuukaudessa saimme alustavan tiedon, että isoveli on sopiva luovuttaja. Itse en ihan tarkalleen tiedä, mitä kaikkea muuta tutkimukset pitivät loppujen lopuksi sisällään. Sen tiedän, että verinäytteitä otettiin todella paljon. Veljelle tehtiin myös todella kattava lääkärintarkastus vielä ennen siirtoa, ja lopullisesti siirto taidettiin lyödä lukkoon vasta muutamaa viikkoa ennen.

Mieheni hampaat, sydän ja keuhkot ainakin kuvattiin moneen kertaan kantasolusiirtoon liittyvissä tutkimuksissa. Myös luuydinnäytteitä on otettu paljon, joten olettaisin, että niistäkin on tehty johtopäätöksiä sen suhteen, että mennäänkö siirtoon vai ei.

Kantasolurekisteri

Suurin osa kantasolusiirtopotilaista saa uudet kantasolut kantasolurekisterin kautta löydetyltä luovuttajalta. Tästä prosessista en osaa ihan hirveästi sanoa, kun meidän tapauksessa luovuttajana oli sisarus. Kantasolusrekisteristä ja siihen liittymisestä voi lukea tarkemmin täältä. Rekisterissä pitäisi olla paljon porukkaa, jotta mahdollisimman monelle löytyisi sopiva luovuttaja. Varsinkin nuoria miehiä tarvittaisiin rekisteriin enemmän, sillä biologisista syistä he useimmiten ovat sopivimpia.

Rekisteriin liittyminen ei vaadi paljon. Osoitteessa www.sovinkoluovuttajaksi.fi voi testata oman sopivuutensa. Tämän jälkeen tilataan kotiin testauspaketti. Testi on tässä vaiheessa sellainen, että poskesta sipaistaan vanupuikolla ja se lähetetään postitse. Suurin osa rekisterissä olevista eivät koskaan kantasoluja pääse luovuttamaan, mutta jos on jollekin sopiva match, kutsutaan verikokeseen, jossa saadaan tarkemmin määriteltyä kudostyyppi. Kantasolurekisteri on kansainvälinen. Ilmeisesti eniten suomalaisille kantasoluja luovuttavat saksalaiset.

Kantasolujen luovuttamisesta ei jää pysyvää haittaa, vaan se on täysin turvallista luovuttajalle. Mieheni veli oli töistä pois muistaakseni pari päivää, joten aikaakaan se ei vaadi hirmuisesti. Kulut luovutuksesta korvataan, mutta muuten se perustuu vapaaehtoisuuteen.

Joskus luin jostain, että 90 %:lle löydetään sopiva luovuttaja. Luku on hyvä, mutta aina on tuo 10%. En osaa kuvitella, miltä tuntuu, kun luovuttajaa ei meinaa löytyä. Kuten aiemmin mainitsin, minulla oli todella vahva tunne siitä, että mieheni veli on sopiva luovuttaja, joten en ehtinyt asiaa stressata. Sen jännittäminen olisi ollut liikaa kaiken sen muun murheen ja huolen keskellä. Tuntuukin epäreilulta, jotta jotkut elävät tällaisen uhan kanssa kuukausia. Ainoa toive on, että jossain joku sopiva luovuttaja liittyisi rekisteriin ennen kuin se on liian myöhäistä.

Ikuisesti kiitollinen

Ilman mieheni veljeä, mieheni ei olisi enää täällä. Hän olisi menehtynyt. Se ajatus on sairas. Veljekset eivät käsittääkseni hirveästi ole asiaa keskenään puineet, enkä itsekään ole osannut asiasta kiittää. Miten siitä kiitetään, että pelastaa oman veljensä hengen? Kiitos tuntuu todella laimealta, mutta mikään kallis lahjakaan ei pysty korvaamaan sitä, mitä hänen luovutuksen ansiosta saimme. Toisen mahdollisuuden elämään.

En tiedä, onko olemassa sisaruksia, jotka eivät luovutukseen suostuisi, jos väleissä ollaan. Me emme kyllä missään vaiheessa tainneet edes kysyä, että haluatko lähteä luovuttajaksi vai et. Se oli itsestään selvää. Toki veli itse on varmasti saanut kirjoitella jos jonkinlaista suostumusta, mutta en ole kuullut, että hänkään asiaa olisi epäröinyt.

Tällä hetkellä kiitän mieheni veljeä niin, että ostan hänelle tasaisin väliajoin rommipullon. Olen hänelle mieheni elämästä velkaa syntymäpäivä- ja joululahjan varmasti loppuelämämme ajan. Lahjan virkaa toimittaa toistaiseksi siis rommipullo, kunnes keksin sen ultimaattisen lahjan, joka kertoisi kiitollisuudestani. Voi olla, että rommipullolla mennään loppuelämä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: