Syöpä + korona

Voisi varmaan sanoa, ettei syövän sairastamiselle ole oikeaa aikaa. Koskaan kenellekään ei varmasti tule tunnetta, että onneksi nyt, eikä ennemmin tai myöhemmin. Mutta paras aika sille ei todellakaan ole silloin, kun maailmalla riehuu pandemia.

Kun mieheni sairastui syyskuussa 2020, Suomessa oltiin koronan toisen aallon alussa. Siitä muutaman viikon päästä ravintolat lyötiin jälleen säppiin ja maskisuositus tuli voimaan. Jos sitä muutenkin oli todella rankkaa, niin korona hankaloitti ja aiheutti vielä enemmän huolta. Aluksi näytti siltä, etten olisi saanut mennä ollenkaan sairaalaan, mikä oli aivan kammottava ajatus. Olimme kokeneet elämämme shokin, emmekä olisi edes saaneet olla toistemme tukena. Onneksi, onneksi sain lopulta vierailla osastolla. En tiedä, miten olisimme muuten pysyneet sitäkään vähään järjissämme.

Vierailujen ehtona oli, että koronaan ei saa sairastua. Sitä ei ollut syytä välttää, vaan siihen ei saanut sairastua. Kipeänä osastolle ei saanut mennä lainkaan, mutta koronan suhteen piti olla tarkka, ettei pääse edes altistumaan. Se, että korona olisi päässyt hematologian osastolle, jossa on alhaisen vastustuskyvyn potilaita, olisi ollut katastrofi. Tämä loi melkoisia paineita, joten toimintaani viime syksynä voisi kutsua jossain määrin vainoharhaiseksi. Minun oli pakko päästä mieheni luokse edes viikonloppuisin, joten tein kaikkeni, etten sairastuisi.

Tilasin ruuat netistä. En tavannut oikeastaan ketään ystäviä. Töissä lotrasin käsidesiä niin paljon, että käteni olivat kuivat korput. Jossain vaiheessa ehkä hieman nauratti, kun työhuoneemme haisi aivan sairaalalta. Käytin käsidesiä aina, kun kävin huoneen ulkopuolella. Viikonloput olin läpeensä maski päässä, joten edelleen tietyt maskit ja käsidesin haju nostattavat ahdistusta pintaan. Hajut tuovat elävästi mieleen elämäni ahdistavimman ajan.

Kun mieheni oli kotilomalla, meillä kävi ihmisiä vain maskit päällä. Osaa kavereista näimme ainoastaan ulkona. Joulun olimme kahdestaan. Meillä ei ollut varaa sairastua, sillä vuodenvaihteen jälkeen koittava kantasolusiirto olisi muuten siirtynyt.

Elämäni rankin kuukausi: kantasolusiirto korona-aikaan

Kun olimme kantasolusiirtoon liittyvässä infossa TYKS:ssä, kysyimme luonnollisesti, että saanko käydä mieheni luona vierailulla. Osastolle oli tullut juuri vierailukielto, eikä tammikuun tilanteesta osattu vielä sanoa. Vuodenvaihteen lähestyessä alkoi käydä selväksi, etten voisi kertaakaan käydä mieheni luona kantasolusiirtojakson aikana. Se teki hyvästeistä vielä rankemmat. Emme tienneet, olisimmeko erossa viikkoja vai kuukausia. Emme tienneet tietysti edes sitä, selviäisikö mieheni hengissä koko siirrosta.

Itse kantasolusiirtojaksoon korona toi omat kivat lisämausteensa. Siirtopotilaat elelevät eristyksissä omissa huoneissaan, mutta hyväkuntoisena on mahdollisuus kävellä käytävillä, viettää aikaa päivähuoneessa ja hakea omat ruokansa käytävältä. Koronan vuoksi tämä kaikki oli kiellettyä. Käytännössä siis mieheni eli neljä viikkoa omassa huoneessaan poistumatta sieltä kertaakaan. Jokainen voi miettiä, kestäisikö oma pää.

Kumpikin yritti tahoillaan selvitä päivästä toiseen. Minulla oli valtava huoli mieheni fyysisestä ja henkisestä jaksamisesta. Joka iltaisen videopuhelun aikana saatoin vain katsella, kuinka mieheni mielenterveys rapistuu. En voinut tehdä asialle mitään. En halata, en koskettaa. Saatoin vain toistella kannustavia lauseita, vaikka nekin tuntuivat vaan päälleliimatuilta korulauseilta.

Tuntui täysin absurdilta seurata koronakestustelua niihin aikoihin. Ihmiset valittivat siitä, kun eivät pääse baariin tai lasten harrastukset on peruttu. Rajoituksia arvosteltiin, ja minun teki vain mieli huutaa. Ettekö te tajua, että koronatartuntojen suuren määrän vuoksi minä en saa nähdä miestäni. En saanut olla hänen vierellään silloin, kun hän olisi minua kaikista eniten tarvinnut. Jos tartunnat olisivat olleet vähäisemmät, vierailukielto olisi voitu ehkä poistaa. Mutta ihmisten vastuuttoman käytöksen vuoksi muutenkin rankka kantasolusiirto oli miehelleni vieläkin rankempi. Mitään toivoa asian suhteen ei ollut, kun tuntui, ettei ketään enää kiinnosta. Kunhan lapsi vain pääsee kokkikouluun ja nuoret bilettämään.

Elämä pelon kanssa

Luen koronakeskusteluja melko paljon. Ei kannattaisi, sillä ne nostavat verenpaineen taivaisiin. Ne, jotka eivät koronaan usko tai jotka pitävät sitä pikkuflunssana, eivät selkeästikään ole joutuneet vakavan sairauden eteen. He eivät ole joutuneet elämään pelon kanssa. Pienikin flunssa voi olla kohtalokas sairaalle ihmiselle. Korona on kuitenkin tautina paljon arvaamattomampi.

En minäkään ole rajoitusten fani. Olen läheltä seurannut ravintolayrittäjän elämää rajoitusten, epävarmuuden ja konkurssin pelon keskellä. Mutta kyllä ne rajoitukset ovat olleet jossain määrin helpotus riskiryhmäläisille. Mitä vähemmän koronaa on liikkeellä, sitä vapaammin myös riskiryhmäläiset voivat liikkua. Enkä tarkoita, että sitten riskiryhmäläiset saavat bilettää ja harrastaa vapaasi, vaan sitä, että voi käydä kaupassa ja nähdä läheisiä. Rajoitukset eivät ole kenellekään mukavia, muttei sekään ole inhimillistä, että riskiryhmäläisen pitää sulkeutua yksin neljän seinän sisälle. Riskiryhmäläisen läheisenä minun oli pakko käydä töissä, mutta se olisi ollut todella stressaavaa, jos työpaikallani olisi korona päässyt riehumaan.

Meillä ei ole vaihtoehtoja, voimmeko ottaa koronarokotusta. On pakko tehdä kaikkensa, ettei mieheni sairastu. En suoraan sanottuna halua olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät rokotetta ota. Tiedän rokotteiden ongelmista ja tiedän, ettei se anna 100 % suojaa koronaa vastaan. Mutta se kuitenkin pienentää tartunnan riskiä, ja sekin on taas askel lähemmäksi turvallisempaa elämää. Minä olen sen askeleen ottanut mielelläni ja otan jatkossakin. Mitä tahansa mieheni elämän eteen.

Paljon huonoa korona on tuonut syöpähoitojen keskelle, mutta yhden hyvän puolen keksin. Nimittäin koko muukin yhteiskunta on joutunut ottamaan terveyden ja hygienian tosissaan. Sen vuoksi maskin käytössä ei ole ollut mitään outoa, porukka ei ole tullut sairaana töihin ja käsidesia on saatavilla kaikkialla. Näin olemme pärjänneet todella pitkälle ilman yhtäkään flunssaa. Jos koronaa ei olisi ollut, olisimme maskien ja käsidesien kanssa erottuneet joukosta enemmän. Nyt olemme niin kuin kuka tahansa vastuullinen aikuinen.