Syöpä on pysäyttävä ja koko elämän mullistava sairaus. Sanomattakin selvää, että syöpä ja siihen käytettävät hoidot romuttavat monesti myös mielenterveyden. On pelottavaa joutua kohtaamaan elämän rajallisuus – varsinkin jos kyse on lapsesta tai nuoresta, jotka yleensä eivät joudu asian eteen tässä vaiheessa elämää. Hoitojen sivuvaikutukset ovat usein rajut, ja eristäytyminen niin flunssien kuin henkisen voinninJatka lukemista ”Syöpä ja mielenterveysongelmat tulevat samalla oven avauksella”
Kirjoittaja-arkisto:Hannamari
Mikä on syövän ennuste?
Syövän ennuste on asia, mikä luonnollisesti kiinnostaa ihmisiä. Aivan kuin selviytyneiden prosenttiluku tai keskimääräisyydet määrittäisivät jonkun yksilön elämän pituuden. Ne antavat suuntaa, mutteivat määritä ketään millään lailla. Kysehän on vain todennäköisyydestä. Todennäköisyydet eivät ota huomioon ihmisen yksilöllisyyttä. Ihminen kun on niin paljon muutakin kuin diagnoosinsa – jonkun lapsi, puoliso, sisarus. Syöpään sairastuminen on usein monenJatka lukemista ”Mikä on syövän ennuste?”
Ajatuksia Roosa Nauha -kampanjasta
Tällä viikolla käynnistyi Roosa Nauha -kampanja. Ostin itsekin nauhan, mutta jotenkin koko kampanja vituttaa tällä hetkellä. Kerran vuodessa syöpä nostetaan framille ihmisten mässäiltäväksi. Julkaisut täyttyvät sydämistä ja kaikki on yhtä pinkkiä hattaraa. Eivät nämä kampanjat kyllä onnistu välittämään sitä tunnetta, miltä syövän kanssa eläminen oikeasti tuntuu. Se elämä ei ole pinkkiä, vaan täysin pikimustaa. TäälläJatka lukemista ”Ajatuksia Roosa Nauha -kampanjasta”
Syöpäkontrolli lähestyy ja mieli mustuu
Usein kirjoitan blogitekstit päässäni valmiiksi ja sitten vain näpyttelen ne tänne blogiin. Aiheita olisi vaikka kuinka, mutta pää ei kirjoita mitään muuta kuin tätä samaa virttä – pelottaa ja ahdistaa. Haluaisin jo palata vähän pirteämpiin aiheisiin, mutta tekstiä ei synny. Joten mennään valitusvirrellä. Meillä kontrolli ja luuydinnäyte siintää ensi viikolla, ja sen kyllä huomaa omassaJatka lukemista ”Syöpäkontrolli lähestyy ja mieli mustuu”
Elämä syövän jälkeen on ralliajoa
Monenlaista mutkaa mahtui tähän kevääseen ja kesään. Haluaisin sanoa, että matka on ollut tasaisempaa nyt, kun kyydissä on oltu aiemminkin, mutta se ei kyllä ole totta. Jokainen pomppu tuntuu yhtä kovalta kuin edelliselläkin kerralla. Edelleenkin pääsee yllättymään, vaikka suorallakin tiellä jo tottuneesti miettii seuraavia käänteitä. Reitti on tuttu, mutta täynnä muuttuvia olosuhteita Kaiken kaikkiaan mieheniJatka lukemista ”Elämä syövän jälkeen on ralliajoa”
On niin helppo olla onnellinen – vai onko sittenkään?
Näin laulaa Olavi Uusivirta ja tänä kesänä myös Evelina ja Nelli Matula. Mutta jokainen syövän kanssa enemmän tai vähemmän tekemisissä ollut ihminen tietää, ettei se ole niin helppoa. Ennen sitä ajatteli, että kun sairaus on takana, niin sitten kaikki on hyvin ja entisellään. Usein vaikein vaihe alkaakin vasta sitten, kun aktiivihoidot ovat ohitse. Kun onJatka lukemista ”On niin helppo olla onnellinen – vai onko sittenkään?”