Käänteishyljintä tulee ja menee

Käänteishyljintä ei ollutkaan niin taputeltu juttu, kuin viime kirjoituksessani iloitsin. Käänteishyljintälääkitystä alettiin laskea viime viikon alkupuolella, ja viikonloppuna oltiinkin taas päivystyksessä. Tyypillistä syöpähoitoelämää. Olin lauantaina Provinssissa ystävieni kanssa. Olin onnellinen – oli ihanaa juhlia, tanssia ja nauttia musiikista. Tuntui, että aina välillä vartiksi pystyi unohtamaan koko leukemian ja kaikki tämän vuoden tapahtumat. Seuraavana aamuna hiemanJatka lukemista ”Käänteishyljintä tulee ja menee”

Pääsiäinen sairaalassa – juhannus koronassa

Syöpäelämää parhaimmillaan – hoidot ja taudit eivät paljon juhlapyhiä katso. Tämän vuoden pääsiäinen meni sairaalassa kantasolusiirtojaksolla ja juhannus omalta osaltani elämäni ensimäisessä koronassa. Festarimme sujuivat loistavasti. Ajattelin, että tänä vuonna adrenaliiniryöpystä toipuminen tuntuu oudon väsyttävältä. Jouduin ottamaan töissä mm. pikaiset torkut ruokatauolla. Illalla minulle tuli yskä, mutten ajatellut sen olevan vielä mitään, sillä helteisestä viikonlopustaJatka lukemista ”Pääsiäinen sairaalassa – juhannus koronassa”

Vuosi leukemian uusiutumisen jälkeen

Leukemian uusiutumisen ensimmäiset merkit tulivat ilmi tasan vuosi sitten. Tuntuu aika uskomattomalta ajatella, mitä kaikkea tämän vuoden aikana on tapahtunut. Toisaalta sen päivän muistaa kuin eilisen, mutta toisaalta mieleen on jäänyt pitkät päivät viime syksyltä, kun yritti elää yksi hengenveto kerrallaan. Vuosi sitten olin onnellisempi kuin aikoihin. Leukemia näytti olevan mennyttä elämää, ja mieheni oliJatka lukemista ”Vuosi leukemian uusiutumisen jälkeen”

Käänteishyljintää ja paluu sairaalaan

Käänteishyljintä. Nyt se sitten tuli meidän elämäämme. Ihana, kamala käänteishyljintä. Viimeinen viikko on ollut taas aika raskas. Mieheni palasi TYKS:iin osastolle, sillä pahentuneet mahavaivat täytyi tutkia. Koska mitään muutakaan syytä ei ole löytynyt, on näitä vaivoja käsitelty suoliston ja vatsan käänteishyljintänä. Miehelläni aloitettiin kortisoni, jolla pahimmat oireet saatiin taltutettua. Lääkärin mukaan kortisonin tehoaminen oireisiin vahvistaaJatka lukemista ”Käänteishyljintää ja paluu sairaalaan”

Kontrollikuulumisia ja hoitoväsymystä

Olemme käyneet nyt kolmessa kontrollissa Turussa, ja voi miten paljon toivon, että kontrolliväli alkaisi edes hieman pidentyä. Nuo reissut kun pakkaavat väsyttämään todella paljon. Pelkästään Kurikka-Turku-välin ajaminen peräkkäisinä päivinä on raskasta – sitten kun vielä lisätään henkinen painolasti päälle, alkaa se tuntua myös psyykkeessä. Kaikki on sikäli ihan mallillaan. Luuydinnäyte oli puhdas ja veriarvotkin ovatJatka lukemista ”Kontrollikuulumisia ja hoitoväsymystä”

Kantasolusiirrosta toipuminen on aaltoilevaa liikettä

Olemme kertaalleen käyneet läpi kantasolusiirrosta toipumisen ja tiesinhän minä, että se on pitkä prosessi, jossa on ylä- ja alamäkiä. Se sanottiin meille jo ensimmäisen siirron aikaan ja tehtiin selväksi myös ennen tätä toista siirtoa. Silti viimeiset kaksi viikkoa ovat tuntuneet turhauttavilta ja raskailta. Pari viikkoa sitten kaikki näytti hyvältä. Saattoi sanoa, että mieheni kunto paraniJatka lukemista ”Kantasolusiirrosta toipuminen on aaltoilevaa liikettä”