Piina

Täällä on piinapäivät meneillään. Ensimmäinen luuydinnäyte on otettu tälle vuotta, joten piinaavaa odotusta on edessä seuraavat kaksi viikkoa. Koko ajan on se tunne, että voisin oksentaa minä hetkenä hyvänsä ahdistuksesta. Kun kuulen puhelimen soivan, tuntuu kuin moukari lyötäisiin vatsaani päin. Jos mitään ei kuulu kahteen viikkoon, kaikki on hyvin. Siksi meille soittaminen on näinä päivinäJatka lukemista ”Piina”

”Leukemiasta ollaan niskan päällä”

Minun oli pakko nostaa otsikkoon tämä lause, jonka kuulimme lääkärin suusta edellisessä kontrollissa. Kuinka hyvältä tuntuikaan kuulla kerrankin jotain toiveikasta lääkärin suusta, kun 1,5 vuoteen sieltä ei noin muuten ole tullut montaakaan toivoa antavaa toteamusta? Ja no sanottakoon, että kyllä sieltä se ”mutta” tuli. Se tuntuu tulevan aina. Kaiken kaikkiaan asiat ovat olleet viime aikoinaJatka lukemista ””Leukemiasta ollaan niskan päällä””

Joulukuulumiset

Blogissani ei pitkään aikaan ole ollut näin pitkää taukoa. Jos marraskuu mateli, on tämä joulukuu sen sijaan mennyt yhdessä hujauksessa. Mitään syytä hiljenemiselle ei ole, vaan kiirettä on piisannut niin töissä kuin vapaa-ajalla. Jouluakin olen koittanut tässä parhaani mukaan järjestellä, mutta tänä vuonna standardit kaiken kaikkiaan ovat aika alhaalla. En todellakaan ole löytänyt energiaa kaappienJatka lukemista ”Joulukuulumiset”

Ohi syyskuun, läpi repalaisen lokakuun

En yleensä ole kärsinyt kaamosmasennuksesta, mutta tänä vuonna syksy on kyllä koetellut ja kovasti. Olenko ainoa, jonka mielestä esimerkiksi marraskuu on ollut tavallista pidempi ja pimeämpi? Olen vain todella väsynyt kaikkeen epävarmuuteen ja pelkoon. En jaksa tehdä oikein mitään. Yritän parhaani mukaan pyörittää arkea kotona, mutta esimerkiksi siisteysstandardeja olen laskenut jo aikapäiviä sitten. Olemme myösJatka lukemista ”Ohi syyskuun, läpi repalaisen lokakuun”

Korona kantasolusiirtotoipilaalla

Koronaa kantasolusiirron jälkeen väistellään niin pitkään kuin mahdollista. Kyseessä on kuitenkin arvaamaton tauti, joka voi aiheuttaa hankalia oireita kantasolusiirtopotilaan kovia kokeneessa kropassa. Meille tauti löysi viime viikolla. Mieheni on sairastanut taudin kertaalleen kesällä 2022 (terveiden papereissa olleena) ja minä viime juhannuksena, joten kai se oli aikakin – korona tuntuu riehuvan nyt aivan uskomattomalla voimalla kaikkiallaJatka lukemista ”Korona kantasolusiirtotoipilaalla”

DLI-hoito – uhka vai mahdollisuus

DLI-hoito on vilahtanut monta kertaa ja monessa eri tilanteessa lääkäreiden puheissa. Aihe on pinnalla tälläkin hetkellä, joten DLI-hoito saa lopultakin oman kirjoituksensa. Löysin todella huonosti mitään lähteitä suomeksi, joten pahoittelen mahdollisia asiavirheitä. Menen pitkälti sen mukaan, mitä meille on kerrottu ja mitä englanninkielisistä artikkeleista olen ymmärtänyt. En myöskään osaa sanoa, käytetäänkö DLI-hoitoa laajemminkin, joten tässäJatka lukemista ”DLI-hoito – uhka vai mahdollisuus”