Tätä postausta olen mielessäni kirjoittanut monesti. Nimittäin noin kaksi vuotta sitten tuli aika monta kertaa kirjoitettua googleen hakusana ”kantasolusiirto kokemuksia”. Kaipasin niin paljon tarinoita ja kokemuksia niiltä, jotka olivat kantasolusiirron käyneet läpi. Nyt on minun aikani kirjoittaa meidän tarina. Korostan kuitenkin, että tämä on läheisen kokemus kantasolusiirrosta – varsinaisesta potilaana olostahan minulla ei kokemusta ole.Jatka lukemista ”Kantasolusiirto – kokemuksia yhdeltä parilta”
Avainsana-arkisto:leukemiahoidot
Kantasolusiirtoinfo – ei mikään hyvän mielen tilaisuus
Kantasolusiirtoinfossa käytiin läpi kantasolusiirtojakson kulku ja kerrottiin kaikki riskit, joita voi tulla sairaalajakson aikana ja sen jälkeen.
Vuosista 2021 ja 2022: elämää kantasolusiirron jälkeen
31.12.2020 makasin yksin sängyssä vuoden vaihtuessa ja mietin, että kunpa juuri vaihtunut vuosi olisi jo ohi. Yritin nukkua koko vaihteen yli, mutta rakettien pauke piti minut hereillä. Niiden pauke tuntui suorastaan vittuilulta. Katsoin Instagramista muiden juhlintaa ja skumppalaseja: en ole koskaan eläessäni tuntenut itseäni niin ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Mietin 300 kilometrin päässä olevaa aviomiestäni, jaJatka lukemista ”Vuosista 2021 ja 2022: elämää kantasolusiirron jälkeen”
Syöpä + korona
Voisi varmaan sanoa, ettei syövän sairastamiselle ole oikeaa aikaa. Koskaan kenellekään ei varmasti tule tunnetta, että onneksi nyt, eikä ennemmin tai myöhemmin. Mutta paras aika sille ei todellakaan ole silloin, kun maailmalla riehuu pandemia. Kun mieheni sairastui syyskuussa 2020, Suomessa oltiin koronan toisen aallon alussa. Siitä muutaman viikon päästä ravintolat lyötiin jälleen säppiin ja maskisuositusJatka lukemista ”Syöpä + korona”
Kantasolusiirto: luovuttajan etsintä ja tutkimukset ennen siirtoa
Kun päätös kantasolusiirtoon lähdöstä on tehty, alkaa luovuttajan etsiminen. Tavoitteena on löytää potilaalle kudostyypiltään mahdollisimman lähellä oleva luovuttaja. Mitä sopivampi luovuttaja on kudostyypiltään, sitä todennäköisemmin välttyy vakavalta käänteishyljinnältä. Ensisijaisesti lähdetään tavallisesti tutkimaan potilaan sisarukset. Yllättävää kyllä, vain 25 % kantasolusiirtopotilaista saa kantasolut sisarukseltaan. Lopuille etsitään luovuttaja kantasolurekisteristä ja joissain tapauksissa muilta sukulaisilta. Ihan varmuudella enJatka lukemista ”Kantasolusiirto: luovuttajan etsintä ja tutkimukset ennen siirtoa”
Allogeeninen kantasolusiirto akuutin leukemian hoidossa
Meille alettiin puhua kantasolusiirrosta jo toisena päivänä leukemiaepäilyksestä kuultuamme. Lääkärin mukaan oli jo siinä vaiheessa melko selvää, että pysyvään paranemiseen ainut mahdollisuus olisi allogeeninen kantasolusiirto. Mieheni leukemia oli korkeimman riskiluokan tauti. Toisekseen monet nuoret ja hyväkuntoiset menevät siirtoon, sillä he todennäköisimmin sen kestävät. Kantasolusiirron ikäraja taitaa olla 65-70 vuotta. Osa leukemiaan sairastuneista selviää pelkästään sytostaattihoidoillaJatka lukemista ”Allogeeninen kantasolusiirto akuutin leukemian hoidossa”